16.05.2022 · 11:17
Rauman teatterin syyskauden ensi-illat ovat piinaavan jännittävä murhamysteeri Murhaloukku ja hervoton Perinnönjakajat -komedia.
Mustaa huumoria tihkuva Murhaloukku on yksi Broadwayn suurimpia menestysnäytelmiä, jota esitettiin vuonna 1978 nähdyn ensi-iltansa jälkeen neljän vuoden aikana yhteensä yli 1800 kertaa. Näytelmän kirjoittaneen Ira Levinin muita menestysteoksia ovat mm. käsikirjoitukset elokuviin Rosemaryn painajainen, Taivaansilpoja ja Stepfordin naiset.
Rauman teatteriin esityksen ohjaa aiemmin mm. Tampereen Teatterissa ja Porin Teatterissa teatterinjohtajana työskennellyt Reino Bragge. Mikko Viherjuuren suomentaman näytelmän lavastuksen ja puvustuksen suunnittelee Mikko Saastamoinen ja esityksessä nähtävät taistelukoreografiat ovat Oula Kitin käsialaa. Esityksen rooleissa nähdään kaikki Rauman teatterin omat näyttelijät eli Timo Julkunen, Ninni Kekki, Juha Kulmala, Mona Lehtola ja Raisa Sorri. Näytelmää suositellaan yli 12-vuotiaille.
Rauman teatterin syksyn avaava Murhaloukku saa ensi-iltansa 10. syyskuuta.
Uusi kotimainen komedia perhesuhteista
Perinnönjakajat on hervoton komedia perinnönjaon ja sukulaissuhteiden koukeroista. Kantaesityksensä Mikkelin Teatterissa syksyllä 2021 saaneen näytelmän ovat kirjoittaneet Reidar Palmgren ja Tapio Liinoja, jotka muistetaan myös Rauman teatterissa hurmanneen Rakastunut Ryti -musiikkinäytelmän (2017-2018) käsikirjoittajina. Esityksen ohjaa Tero Heinämäki, joka ohjasi Rauman teatteriin myös kahdella edeltävällä kaudella esitetyn Fingerpori -näytelmän.
Näytelmän lavastus on Oskari Löytösen ja pukusuunnittelu Elina Vätön käsialaa. Myös Perinnönjakajien rooleissa nähdään teatterin omien näyttelijöiden lisäksi Rauman teatterissa ensi kertaa vierailevat Helena Puska ja Emppu Jurvanen.
Perinnönjakajat saa ensi-iltansa Rauman teatterissa 29. lokakuuta.
Hui kauhistus jatkaa, vierailuesitykset Huittisissa ja Rauma-salissa
Loppukeväästä Rauman teatterissa ihastuttanut Hui kauhistus! -lastennäytelmä jatkaa ohjelmistossa myös syyskaudella. Mauri Kunnaksen ikimuistoiseen kirjaan pohjautuva näytelmä ehti kevään aikana kerätä runsaasti kiitosta niin lapsi- kuin aikuiskatsojiltakin.
Rauman teatteri toteuttaa syksyllä vierailuesityksen Risto Ryti -salissa Huittisissa. Mikko Kivisen, Ville Keskilän ja Kalle Pylvänäisen tähdittämä Lisää saikkua, kiitos! OSA 2 saapuu Huittisiin perjantaina 4. marraskuuta.
Samainen työryhmä nähdään syksyllä myös Raumalla, sillä järisyttävän suosion ympäri Suomen saavuttanut komediasarja on paisunut jo trilogiaksi. Saikkua, kiitos! OSA 3 saapuu Rauma-saliin pyhäinpäivänä eli lauantaina 5. marraskuuta. Suomalaista terveydenhuoltoa käsittelevien esitysten laulut ovat Ismo Leikolan käsialaa, joita Kivinen, Keskilä ja Pylvänäinen tulkitsevat antaumuksella.
Vuoden 2023 avaa klassikkodraama Nukkekoti
Voimassaolleiden rajoitusten vuoksi kuluvalta kevätkaudelta siirretty Henrik Ibsenin Nukkekoti saa vihdoin ensi-iltansa tammikuussa. Jo vuonna 1879 kirjoitetun näytelmän ohjaa Otto Kanerva ja naispääosassa Noran roolissa nähdään Raisa Sorri. Esityksen rooleissa nähdään Rauman teatterin omien näyttelijöiden lisäksi myös Ilkka Koivula.
Nukkekodin lavastuksen suunnittelee Rauman teatterissa ensimmäistä kertaa vieraileva Aili Ojalo ja pukusuunnittelusta vastaa Elina Vättö.
Nukkekodin ensi-ilta Rauman teatterissa 21. tammikuuta.
Dingo-musikaalin lipunmyynti käy vilkkaana, seuraa näytelmän valmistumista blogin kautta
Dingo-ilmiö saa tulevana kesänä vihdoin oman musikaalinsa, kun Kaisa Kuikkaniemen ja Otto Kanervan käsikirjoittama näytelmä saa ensi-iltansa Rauman kesäteatterissa. Kesän esitykset täyttyvät kiihtyvällä vauhdilla ja lähes puolet lipuista on jo varattu.
Dingo-musikaalin valmistumista on mahdollista seurata Joel Mäkisen ja Eleonoora Kauhasen kirjoittaman blogin kautta. Blogiin ja työryhmään voi tutustua juuri avatuilla Dingo-musikaalin omilla nettisivuilla osoitteessa dingomusikaali.fi.
Syksyn 2022 ja kevään 2023 esitysten lipunmyynti alkaa tiistaina 17. toukokuuta.
© Rauman teatteri 2024
Design: VÄRIKÄS