Anna Hanski

näyttelijä

Anna aloitti uransa 17-vuotiaana ja on 30 vuoden ajan ehtinyt laulaa ja levyttää musiikkia monipuolisesti jazzista iskelmään.

Annan tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat muun muassa Jos et sä soita, Kotiviini ja aikanaan Salattujen elämien tunnuskappaleenakin soinut Tunteisiin.

Edelleen ahkerasti keikkaileva artisti on viime vuodet työllistynyt teatterin parissa ja lainannut ääntään myös lukuisiin mainoksiin.

Raumalla Anna nähtiin edellisen kerran vuonna 2014 Rauman kesäteatterissa esitetyssä Suklaasydän -musiikkinäytelmässä.

Anna on myös Unicefin hyvän tahdon lähettiläs.

Kaudella 2018 – 2019 Anna vierailee musiikkitarinassa Muukalainen


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

keulalaitilaramonarauman-kaupunkiRauman Lukko