Jane Kääriäinen

näyttelijä

Jane Kääriäinen on helsinkiläinen freelancenäyttelijä.

Alkujaan hän on Lahdesta lähtöisin; radiomastojen, lihamukien ja mäkihyppytornien juurilta. Omien sanojensa mukaan; ”Nuoruuteni vietin partiossa, solmujen ja taitomerkkien parissa, suuntavaistoa koskaan löytämättä. Vaihdoinkin partion myöhemmin teatteriin – tajusin, että lavalle on vaikeampi eksyä”.

Kääriäinen on valmistunut 2009 Lahden amk:n musiikkiteatterilinjalta ja lisäkouluttanut itseään 2022-2024 Teatterikorkeakoulussa. Teatterissa Jane on näytellyt kiinnityksellä ja vierailijana mm. Helsingin ja Lahden Kaupunginteattereissa, Ryhmäteatterissa, Teatteri Vanha Jukossa, sekä Hämeenlinnan ja Riihimäen Teattereissa.

Kameran kanssa hän on työskennellyt eri kokoisin roolein mm. Miami, Modernit Miehet, Downshiftaajat, Syke, Onnela ja Pientä Laittoa. Äänitöitä Kääriäinen tekee paljon.

Kaudella 2026-2027 Jane nähdään vauhdikkaassa Hulvaton Huvila -farssikomediassa.


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

BondeHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSatakunnan Kansa Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp