Pekka V. Louhimo

näyttelijä

Tamperelainen Pekka on 15-vuotisella urallaan työskennellyt niin näyttelijänä, laulajana kuin säveltäjänäkin. Näyttelijänä hän on toiminut mm. Tampereen Komediateatterissa ja Valkeakosken kaupunginteatterissa.

Pekka on myös säveltänyt kaksi kokoillan musikaalia (Jonkun on oltava Pan, Teatteri Lahjattomat vuonna 2015 ja Myllymestarin tytär, Valkeakosken kaupunginteatteri vuonna 2017). Lisäksi hän on tehnyt lukuisia pienempiä sävellystöitä teatterin ja elokuvan saralla. Muiden töidensä ohessa Pekka on toiminut myös ammattilaulajana koko uransa ajan.

Pekan ensimmäinen vierailu Rauman teatterissa oli Tarkastaja tulee -näytelmässä keväällä 2019. Hänet nähtiin kevätkauden 2019 ajan myös Lallis-musikaalissa.


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

BondeCamp ConsultingHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSanomalehti Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp