Ria Kataja

ohjaaja

Ria on valmistunut Teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2000. Valmistumisestaan asti freelancer-näyttelijänä työskennellyt Ria muistetaan muun muassa elokuvista Musta jää (2007), Yösyöttö (2017) ja Ihmisen osa (2018) sekä televisiosarjoista Kotikatu (2002-2012), Taivaan tulet (2007-2013), Ketonen & Myllyrinne (2006-2010) ja Ex-onnelliset (2016-2020).

Myös saunaterapeuttina työskentelevälle Rialle Myydään 3h+k on toinen ohjaustyö. Raumalla hänet on aiemmin nähty Rauman kesäteatterin lavalla (Hetki lyö 2012 ja Kaksi puuta 2019).


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

Viestintäosakeyhtiö BondeCamp ConsultingDocument HouseHovi SalesKeulaLaitilan WirvoitusjuomatehdasLänsi-SuomiRadio RamonaRauman KaupunkiRauman LukkoSäästöpankki