Tuija Piepponen

näyttelijä

Tuija on todellinen kulttuurin moniottelija; hänet tunnetaan niin näyttelijänä ja taidemaalarina kuin ilmaisutaidon opettajana ja kouluttajanakin. 90-luvulla hän on opettanut teatteria jopa Eritreassa EPLF:n vapaustaistelijoille.

Tuija on valmistunut Tampereen Yliopiston näyttelijälinjalta (Näty) vuonna 1969. Näyttämöllä hän on ollut pikkulapsesta asti, ensimmäinen roolisuoritus nähtiin jo 4-vuoden iässä vuonna 1951. Tuija on ollut kiinnitettynä Kuopion kaupunginteatteriin 21 vuotta, minkä jälkeen hän siirtyi freelanceriksi. Tuija on tehnyt mittavalla urallaan lukuisia elokuvia (mm. Pekko-elokuvat), mainoksia (esim. Musta Pörssi) sekä televisio-ohjelmia. Hän voitti muun muassa suositun Thilia Thalia -tietokilpailun vuonna 1983.

Tuija on pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ja ollut perustamassa vielä tänä päivänäkin toiminnassa olevaa Kuopion Tanssistudio Oy:tä. Hän on myös kiertänyt ympäri Helsinkiä juontamassa Mummodiskoja sekä vetänyt koulutuksia mitä erilaisimmille yleisölle aina asiakaspalvelijoista yritysjohtajiin. Intohimoikseen Tuija mainitsee taiteen ja jalkapallon. Tehtaan kentän vieressä kasvaneena hänen suosikkijoukkueensa on luonnollisesti Valkeakosken Haka.

Kaudella 2018-2019 Tuija nähdään Rauman Kaupunginteatterin Exän uus ja vanha -komediassa.


« Takaisin

Yhteistyökumppanit

BondeHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSatakunnan Kansa Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp