Rauman Kaupunginteatterissa uusi katsojaennätys

20.08.2019 · 15:08

Rauman Kaupunginteatteri rikkoi kausikohtaisen katsojaennätyksensä kaudella 2018–2019. Esityksissä kävi yhteensä 43 307 katsojaa. Myös täyttöaste oli ennätyskorkea, 91 prosenttia. Edellinen, vuoden takainen ennätys ylitettiin 1353 katsojalla.

Eniten katsojia keräsi kesäteatterissa esitetty Kaksi puuta, jonka näki 17 016 katsojaa. Juha Tapion musiikin kuljettama komedia täytti Fåfängassa sijaitsevan katsomon 91-prosenttisesti. Otto Kanervan ohjaama Kaksi puuta sijoittuu Rauman kesäteatterin historiatilastossa hopealle. Edelle jäi vain vuonna 2013 esitetty Tankki täyteen (17 813 katsojaa).

Kaikki Kaupunginteatterissa esitetyt näytelmät menestyivät erinomaisesti. Syksyllä ensi-iltansa saanut musiikkitarina Muukalainen keräsi 5658 katsojaa esitysten täyttöasteen ollessa 93 prosenttia. Niin ikään syyskaudella ensiesitetyn Exän uus ja vanha -komedian näki 5560 katsojaa. Minna Koskelan kirjoittamaa ja ohjaamaa esitystä esitettiin koko kausi täysille saleille ja täyttöasteeksi muodostui huima 99,9 prosenttia. Kevätkaudella ensi-iltansa saanut Tarkastaja tulee keräsi 4681 katsojaa. Ola Tuomisen ohjaaman jännitysnäytelmän esitykset täyttyivät 90-prosenttisesti.

Jo helmikuussa 2018 ensi-iltansa saanut Lallis-musikaali jatkoi edelleen ohjelmistossa. Osittain Köyliön Lallintalolle sijoittuneen näytelmän näki päättyneellä kaudella 4977 katsojaa ja esitysten täyttöasteeksi muodostui 84 prosenttia. Osku Valveen ja Otto Kanervan kirjoittamasta musikaalista tuli toiseksi katsotuin Rauman Kaupunginteatterissa esitetty näytelmä, edelle jäi ainoastaan Danny-musikaali (2005–2007). Helmikuun 2018 ja maaliskuun 2019 välisenä aikana Lalliksen näki kaikkiaan 10 615 katsojaa ja esitykset täyttyivät 91-prosenttisesti.

Ohjelmistoa täydensivät vierailuesitykset, joista osa esitettiin Rauma-salissa ja osa Kaupunginteatterissa. Vierailuesitykset keräsivät yhteensä 5072 katsojaa. Rauman Kaupunginteatteri valmisti keväällä myös kiertävän Maailman valot -esityksen. Päättyneen kauden aikana esityksen ehti näkemään 343 katsojaa ja se on edelleen tilattavissa maksutta Rauman kaupungin alueen hoitolaitosten ja avustusjärjestöjen tiloihin.

– Suurkiitos yleisölle luottamuksesta. Onnistuimme erinomaisesti kaikilla osa-alueilla. Tervetuloa korkeatasoisiin esityksiimme myös jatkossa, kommentoi Rauman Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Harri Natunen.


Yhteistyökumppanit

BondeHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSatakunnan Kansa Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp