Rauman teatterin Pirtumiehet vihdoin yleisön eteen

08.09.2021 · 13:47

Rauman teatterin syyskauden avaa Tapio Koivukarin ja Sakari Kirjavaisen kirjoittama Pirtumiehet. Yleisötilaisuuksien koskevien rajoitustoimenpiteiden johdosta tammikuisen kantaesityksen yleisössä oli vain teatterin omaa henkilökuntaa ja näytelmän työryhmää. Nyt viinan salakuljettajista kertova musiikkinäytelmän pääsee viimein myös yleisön eteen.

Pirtumiehet-musiikkinäytelmä perustuu Tapio Koivukarin samannimiseen romaaniin. Ruohosen Viku on Laihosen mamman kasvattipoika. Eletään itsenäisen Suomen ensivuosia Raumalla. Kauppamiehen vaistolla varustettu Viku vainuaa ansaintamahdollisuudet kieltolain astuessa voimaan. Hän ostaa Saksassa käyneeltä kaljaasilta pirtua ja aloittaa liiketoiminnan. Kauppa käy ja omaisuus karttuu. Sana Vikun liiketoimista kuitenkin leviää ja trokarin leima istuu lujassa. Onnistuneet afäärit herättävät paitsi janoisten asiakkaiden, myös virkavallan mielenkiinnon…

Niin Pirtumiehet-kirja kuin näytelmäkin perustuvat Jarmo Impolan isoisän Vikun tarinaan. Impola kuuli jo lapsena isoisältään juttuja kieltolain aikaisista pirtun trokaajista. Impolan laatiman käsikirjoituksen pohjalta Koivukari kirjoitti Pirtumiehet-romaanin, jonka Sakari Kirjavainen dramatisoi musiikkinäytelmäksi.

Kyseessä on muun muassa Runeberg-palkitun raumalaiskirjailija Koivukarin kolmas Rauman teatterin lavalle dramatisoitava teos. Myös kaksi aiempaa, Luodetuulen maa (2010) ja Missä aallot murtuvat (2013), syntyivät Koivukarin ja vuoden elokuvaohjaajanakin palkitun Kirjavaisen yhteistyönä.

Musiikin Kirjavaisen ohjaamaan esitykseen on säveltänyt ja sovittanut Rauman teatterin kapellimestari Perttu Suominen. Lavastus on Jukka Uusitalon ja pukusuunnittelu Helena Hankosalon käsialaa. Kampaukset ja maskeeraukset on luonut Tuula Kupiainen-Koivisto.

Näytelmän pääosassa Ruohosen Vikuna nähdään Juha Kulmala. Vikun morsianta, Annaa esittää Ninni Kekki ja Laihosen mammaa Mona Lehtola. Muissa rooleissa nähdään Raisa Sorri, ensimmäistä kertaa Rauman teatterissa vieraileva Aarni Kivinen sekä kahdelta viime kaudelta tuttu vieraileva näyttelijä Joni Leponiemi (Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä? ja Sebastian – kahdesti syntynyt).

Pirtumiehet-musiikkinäytelmän uusintaensi-ilta 11. syyskuuta Rauman teatterissa.


Yhteistyökumppanit

BondeHovi HotelsOsuuskauppa KeulaSatakunnan Kansa Länsi-SuomiRadio RamonaRaumaRauman LukkoOmaSp