28.05.2021 · 11:49
Rauman teatterin syyskaudella nähdään hävytön ja röyhkeä draamakomedia Varasto. Tulevan syksyn ohjelmistoon kuuluvat myös Tapio Koivukarin romaaniin perustuva Pirtumiehet, viime kauden ohjelmistosta jatkava Fingerpori sekä vieraileva lastenesitys Supermarsu.
Arto Salmisen kirjoittama Varasto on mustalla huumorilla höystetty raaka ja kaunistelematon kuvaus jakautuneesta yhteiskunnasta. Rousku ja Raninen työskentelevät maali- ja rakennustarvikeliikkeen varastossa. Maalipurkkien, mattorullien ja kuormalavojen täyttämä harmaa arki on yksitoikkoista, eikä toivoa paremmasta ole havaittavissa. Hävittävää ei juurikaan ole ja asema yhteiskunnan hylkiöinä tuntuu olevan sementoitu. Rouskun sanoin: ”Alemmas ei pääse.” Varaston luonnottoman suuri hävikki herättää johtoportaan epäilykset ja on selvää, että joku varastaa. Kiinnijäämisen uhka herättää selviytymisvaistot ja joku syylliseksi sopiva täytyy löytää.
Alun perin kirjana julkaistusta ja myöhemmin myös elokuvaversiona tunnetusta tarinasta on turha etsiä sympaattisia henkilöhahmoja. Ronskia huumoria ja tylyä dialogia sen sijaan riittää ja se tarjoillaan häpeilemättä. Ensimmäistä kertaa Raumalla vierailevan Kimmo Virtasen ohjaama Varasto nostaa brutaalisti esiin yhteiskunnan kipupisteitä, kuten yksilöiden eriarvoista asemaa ja venyvää moraalikäsitystä. Näytelmä sisältää voimakasta kielenkäyttöä ja sitä suositellaan yli 16-vuotiaille katsojille. Varasto saa ensi-iltansa Rauman teatterissa 2. lokakuuta.
Tapio Koivukarin samannimiseen romaaniin pohjautuva Pirtumiehet harjoiteltiin valmiiksi jo alkuvuodesta, mutta voimassaolleista esitystoiminnan rajoituksista johtuen ensi-iltayleisönä oli vain työryhmän jäseniä. Koivukarin ja näytelmän myös ohjaavan Sakari Kirjavaisen kirjoittaman musiikkinäytelmän uusintaensi-ilta nähdään Rauman teatterissa 11. syyskuuta.
Viime kauden ohjelmistoon kuulunut Fingerpori jatkaa myös tulevan syksyn ohjelmistossa. Pertti Jarlan suosittuun sarjakuvaan perustuvaa ja Petja Lähteen kirjoittamaa näytelmää ehdittiin esittämään jo syksyllä 2020 ennen esitystoiminnan keskeytymistä. Positiivisen katsojapalautteen kannustamana Tero Heinämäen ohjaamalle komedialle onnistuttiin järjestämään yhteensä 11 lisäesitystä loka-joulukuuhun.
Syksyn lastenteatteriesityksenä vierailee seinäjokisen Teatterikaravaanin toteuttama Supermarsu. Paula Norosen Supermarsu lentää Intiaan -lastenkirjaan perustuva näytelmä on suunnattu 6-12 -vuotiaille lapsille. Supermarsu-musiikkinäytelmä esitetään Rauman teatterissa viisi kertaa marras- ja joulukuun vaihteessa.
Kevätkaudella 2022 on luvassa pitkästä aikaa myös Rauman teatterin oma lastennäytelmä. Kuluneen kevään esitystauon aikana valmistettu näytelmä julkistetaan syksyllä.
© Rauman teatteri 2024
Design: VÄRIKÄS