03.09.2019 · 14:00
Rauman Kaupunginteatteri on uusinut ulkoisen ilmeensä. Uuden logon lisäksi myös nimi vaihtuu muotoon Rauman teatteri. Uudistuksen taustalla on halu kehittää ja selkeyttää viestintää.
– Ulkoasu- ja nimiuudistus on ollut suunnitelmissa jo useamman vuoden. Aiempi ulkoasu ei ole ollut nykyvaatimusten mukainen. Myös nimi on ollut hieman kankea ja ristiriidassa esimerkiksi teatterin www-osoitteen kanssa, kertoo Rauman teatterin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Petteri Kangas.
– Viime vuonna kirkastimme strategiaamme ja brändin uudistaminen on seuraava askel pitkäjänteisessä kehitystyössämme, Kangas jatkaa.
Rauman ennätysluvut poikkeuksellisia valtakunnallisestikin
Rauman teatterilla on sujunut viime vuosina hyvin. Katsojaennätys on rikottu kahtena perättäisenä kautena ja kauden 2018-2019 täyttöaste 91 prosenttia on valtakunnallisestikin vertailtuna poikkeuksellisen korkea. Päättyneellä kaudella esityksissä viihtyi yhteensä 43 307 katsojaa, mikä on selvästi korkeampi kuin Rauman asukasluku. Rauman teatteri on onnistunut houkuttelemaan runsaasti katsojia myös muilta paikkakunnilta.
– Kaksi peräkkäistä ennätyskautta kertovat siitä, että yleisö on löytänyt meidät ja viihtynyt esityksissämme. Ympärivuotisen toimintamme kulmakivenä on asiakaslähtöisyys ja siksi olemme erityisen kiitollisia yleisön osoittamasta luottamuksesta, kertoo Rauman teatterin toimitusjohtaja Harri Natunen.
– Strategiamme mukaisesti olemme ennakkoluulottomasti korkeatasoisia elämyksiä tuottava Rauman kokoinen teatteri. Brändin kehittäminen on tärkeä osa kokonaisuuttamme, jonka päämääränä on tavoittaa myös uusia katsojia, toteaa Rauman teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva.
Viestintä- ja markkinointitoimisto Bondesta uusi yhteistyökumppani
Rauman teatterin ulkoasu-uudistus on toteutettu yhteistyössä raumalaisen viestintä- ja markkinointitoimiston Bonden kanssa. Hyvin sujuneen yhteistyön myötä Bondesta tuli myös Rauman teatterin laajan kumppaniverkoston uusin jäsen.
– Rauman teatterin ennakkoluuloton halu kehittyä myös menestyksen keskellä teki tiimiimme vaikutuksen. Uuden ilmeen teema, Palaset loksahtavat kohdalleen, ponnistaa siitä ajatuksesta, että laadukkaan teatterielämyksen mahdollistaa useat tekijät: näyttelijät, teatterin muut työntekijät ja tietysti yleisö. Kun nämä palaset loksahtavat kohdalleen, tapahtuu, kuten Raumalla on viime vuosina tapahtunut. Ihmiset viihtyvät ja tekijät nauttivat, Bonden osakas Antti Lehto sanoo.
© Rauman teatteri 2024
Design: VÄRIKÄS